keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kadonneen reseptin kakut

Vuosien varrella on tullut tehtyä kaikenlaisia kakkukokeiluja, joista moneen ei yhdisty mielessäni reseptiä. Monessa kakussa pohja on sieltä, täyte täältä ja päälliset netistä ja omasta päästä ideoiden. Ehkä sitten eläkkeellä teen vanhoja kakkuja uudestaan ja kirjoitan reseptit ylös. Sitä ennen katsellaan vain kuvia ja muistellaan hienoja hetkiä kakkujen parissa. :)


Tätä kakkua maisteltiin jouluna 2010, jonka sain viettää rakkaitteni kanssa. Siitä joulusta on jäänyt päällimmäisenä mieleen suuri kiitollisuus läheisistä ja perheestä, joiden kanssa vietetty aika on paras joululahja ikinä. ♥


Mitä pienempi ihminen, sitä suurempi kakku. :) Tämä puolukkakerroskakku riitti suurelle joukolle, joka saapui juhlimaan suloisen tytön nimiäisiä.


Porkkanakakku lakkatäytteellä oli isänpäiväkakku vuosimallia 2011 ja alla kirpeän raikas lime-mangojuustokakku äitienpäivän kunniaksi vuotta myöhemmin. Maistui!




Tässä suklaakuorrutteisessa juustokakussa oli raikastuksena kissanminttulikööriä ja koristeena suklaaristikkoreunat, joiden tekemiseen ei tarvita kuin vähän kärsivällisyyttä ja näprääjän vikaa. Koristereunaan löytyy selkeä ohje Kinuskikissalta.


Jouluiset luumukakut leivoin rakkaan mammani syntymäpäiville, josta tulikin aivan erityisen tärkeä tilaisuus, sillä lämpöiset juhlat jäivät viimeiseksi muistokseni mammasta. ♥

Näiden kakkujen tarinoita muistellessa voi taas todeta, miten tärkeä harrastus voi olla samalla niin hermoja raastavaa, terapeuttista ja ihanaa. Saa nähdä, millaisia kakkuja tämä vuosi tuo tullessaan... :)

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kudetta koukulla

Mennyt loppuvuosi sujahti ohi kaikenlaisten kiireiden ja mukavien tapahtumien kera niin nopeasti, etten uskoisi edellisestä kerrasta olevan aikaa jo puoli vuotta. Voi olla, että sama tapahtuu tämänkin päivityksen jälkeen, mutta nyt tuntui hyvältä kaivaa kovalevyltä kuvamateriaalia teidän töllisteltäväksi, sillä esiin tullut talviaurinko innosti tarttumaan pitkästä aikaa koukkuun. :) Tällä hetkellä tekeillä on korit eteisen lipaston päälle irtotavaroita keräämään.


Kudevirkkaus on varmasti tullut monen kädentaitajan ohjelmistoon jäädäkseen, sillä niin palkitsevaa on saada nopeasti aikaan jotakin suurempaa. Ensimmäisestä matostani ette tule näkemään kuvamateriaalia, mutta toinen tekele valmistui Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu-ohjeella äidille suhteellisen onnistuneena. Ohje on todella kaunis suuremman maton virkkaamiseen, halkaisija valmiilla matolla on 105 cm.


Aloitin virkkaamisen tavallisella trikoo-kuteella, mutta ontelokude sopii varsinkin mattoihin mielestäni paremmin ja sitä on mukavampi virkata, kun kude ei veny. Lapsivieraita varten valmistui pari vuotta sitten lelukori, joka on helppo hakea esille tarpeen tullen.


Alla olevia mattoja varten opettelin tekemään ristipylväitä, joista saa reunaan kivoja reikiä muuten tasaiseen mattoon. Ristipylväiden tekoon löytyi ohjeita netistä todella vähän, mutta yllättäen eräästä keskusteluketjusta (alin viesti) sain sen verran apua, että onnistuin.

 

Uusin matto odottaa vielä hakijaansa Tampereelta. Pienen Paula-maton ohje löytyy myös Kauhavan Kangasaitan sivuilta.


Aurinkoisia talvipäiviä!